Background
20.12.2019kasvatus, opetus, opetussuunnitelma, koulu, pedagogiikka, tunnustuksen pedagogia

Tunnista! Ensimmäinen askel kohti parempaa pedagogiikkaa

Opettajat ovat entistä suurempien kasvatushaasteiden edessä muuttuvassa maailmassa. Toisaalta muutokset ovat tuoneet mukaan myös lukemattoman määrän mahdollisuuksia.

Tuntuuko opetus kivireen vetämiseltä? Valuvatko hienot tuntisuunnitelmat hukkaan, kun oppilaat eivät keskity ja kuuntele? Kuluuko aika kasvatuskeskusteluihin, ja asiasisällön opettamisesta ei tule mitään?

Opettajat ovat entistä suurempien kasvatushaasteiden edessä muuttuvassa maailmassa.

Toisaalta muutokset ovat tuoneet mukanaan myös lukemattoman määrän mahdollisuuksia. Uudistuneet opetussuunnitelmat mahdollistavat hyvin paljon – oikeastaan jo kaiken! Laajat oppimiskokonaisuudet suuntaavat koulukasvatusta kohti yhteyksien hakemista ja jatkuvan oppimisen ideaa.

Miten opettaja voi toteuttaa opetussuunnitelmaa ja vastata nykyajan kasvatustehtävään?

Hahmottelen tässä tekstissä ensimmäisen askeleen kohti parempaan pedagogiikkaa. Tämä askel on ensimmäinen tunnustuksen pedagogian kolmesta askeleesta. 


Tunnustuksen pedagogia on väitöskirjatutkimuksessani muotoilemani teoria siitä käytännöntyöstä, mitä olen yrityksen ja erehdyksen ja niistä oppimisen kautta havainnut työssäni yläkoulun opettajana vuosina 2001–2004 ja 2006–2008 sekä myöhemmin kasvatuskohtaamisissa eri yhteisöissä.

Tunnista!

Monimutkaistuneessa maailmassa yhden totuuden opettaminen ylhäältäpäin ei riitä. Pitäiskö siis opettamisessa siirtyä totuuksien tietämisestä kohti ilmiöiden tunnistamista? Tämä tarkoittaisi ensisijaisesti asenne- ja arvomuutosta. Mitä jos opettajana en enää ajattelisikaan, että minun tulee siirtää jokin tietty tieto sellaisenaan oppilaalle? Mitä jos opettajana pysähtyisinkin pohtimaan, millaista tietoa oppilas todella tarvitsee? 


Kasvatuksen haaste on se, että meillä ei ole tietoa siitä, millainen maailma on sitten, kun esimerkiksi alakoulun kolmasluokkalainen on aikuinen ja työelämässä. Siitä syystä yksittäisillä tiedon jyväsillä ei välttämättä olekaan merkitystä lapsen tulevaisuuden kannalta. On siis kysyttävä laajemmin, millaiseksi ihmiseksi haluamme lapsen kasvavan – ja yllättäen myös samalla, minkälaiseen maailmaan haluamme lapsia kasvattaa? Maailmaa kun luomme jatkuvasti me itse omilla arvovalinnoillamme ja toimillamme.


Konkreettisesti opettaja voi vaikka antaa oppilailleen tehtävän, ja sen sijaan, että hän ohjaisi ja kontrolloisi tilannetta haluamaansa suuntaan, hän asettuisikin todistamaan oppimistilannetta: millaista uudenlaista ymmärrystä syntyy? Millaisia ilmiöitä oppilaat ja opettaja yhdessä tunnistavat? Onhan selvää, että jos vain toistamme sitä, minkä jo tiedämme, uusia innovaatiota ei voi syntyä. 


Innovaatioiden syntyminen edellyttää tietysti mahdollisuuksia ihmettelyyn ja erehdyksiin, eli toisin sanoen riittävästi resursseja – aikaa ja rahaa. Näiden puitteiden luominen onkin sitten poliitikkojen tehtävä. Niitä odotellessa kasvattaja voi kuitenkin yrittää nähdä nimenomaan esteiden sijaan mahdollisuuksia.

Lopuksi kehotan meitä kaikkia kasvattajia reflektoimaan: miten omat arvovalintani ja toimeni kuljettavat kohti sitä maailmaa, jonka toivon lapsille ja nuorille?

KIINNOSTUITKO? Tilaa yhteisöllesi luento tai koulutuspäivä tunnustuksen pedagogiasta. 

raisa-foster-35-me.jpg

Raisa Foster

Filosofian tohtori, itsenäinen tutkija ja taiteilija. Tutkinut erityisesti taiteen mahdollisuuksia kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Kehittänyt tunnustusperustaisen kasvatuksen ja johtajuuden mallin yhteisöjen kehittämisen tarpeisiin.