Background
27.12.2019kasvatus, opetus, itsetuntemus, itsetunto, identiteetti, tunnustus, tunnustuksen pedagogia

Tunne! toinen askel kohti parempaa pedagogiikkaa

Lapsi tarkkailee maailmaa aistit auki, hän ihmettelee ja esittää tarkkoja havaintoja ja kysymyksiä. Kasvattaja voi joko ruokkia tätä luontaista oppimisen ja tutkimisen asennetta tai tappaa lapsen innostuksen maailman ja oman itsensä ihmettelyyn.

Edellisessä tekstissä hahmottelin ensimmäisen eli tunnistamisen askeleen kohti parempaan pedagogiikkaa. Tämän tekstin aiheena on toinen tunnustuksen pedagogian kolmesta askeleesta – itsetuntemus.

Oppilaat elävät entistä suuremman tietomäärän keskellä. Oppia ei tule enää ainostaan koulusta, kotoa ja muutamilta ystäviltä, vaan koko maailma on auki lapselle tietoverkkojen myötä. Siksi on entistä tärkeämpää, että kasvava ihminen oppii tuntemaan itsensä suhteessa ympäröivään maailmaan.

Toisinaan esimerkiksi taidekasvatuksen merkitystä koulussa perusteellaan itsetunnon kohottajana. Kuitenkin tärkeämpää kuin itsetunnon vahvistaminen, on nimenomaan itsetuntemuksen harjoittaminen. Taidekasvatus voikin parhaimmillaan opettaa kriittistä reflektiota. Toisaalta, on tärkeätä huomata, että taidekasvatus, tai mikä tahansa muukaan oppiaine, ei sinällään takaa kriittistä otetta.  

Opetusta uudistettaessa kyse ei siis voi ainaostaan olla siinä, mitä opetetaan vaan miten opetetaan.

Kasvatus ei siis voi olla ainoastaan oppijan sosiaalistamista olemassa oleviin totuuksiin ja malleihin, vaan kasvatukseen tulisi aina sisältyä kriittinen asenne. Kasvatus voi olla toisintekemistä, kuten olen eräässä artikkelissani kirjoittanut.


Kriittisyys ei kuitenkaan tarkoita pessimismiä vaan tervettä epäilystä vallitsevia “totuuksia” kohtaan. Usein juuri lapsia kuuntelemalla, voi myös aikuinen oppia kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksinä pidettyjä normeja ja rekenteita. Lapsi tarkkailee maailmaa aistit auki, hän ihmettelee ja esittää tarkkoja havaintoja ja kysymyksiä. Kasvattaja voi joko ruokkia tätä luontaista oppimisen ja tutkimisen asennetta tai tappaa lapsen innostuksen maailman ja oman itsensä ihmettelyyn. 

Lapsi oppii hyvin nopeasti, ovatko hänen ajatuksensa “vääriä” vai kuunnellaanko ja kannustetaanko häntä oppimiseen ja moraalisiin pohdintoihin.

Ihmisen identiteetti muotoutuu jatkuvasti omien ja toisten luomien kertomusten kautta: kuka minä olen? On siis hyvin oleellista, miten lapsesta puhutaan ja miten hän sitä kautta oppii myös itse puhumaan itsestään. Ei ole olemassa mitään pysyvää identiteettiä, jonka ihmisen tulee omaksua kasvaessaan “aikuiseksi”, vaan minuus rakentuu läpi elämän. Käsitys omasta itsestä muodostuu aina suhteessa toisiin ihmisiin ja muuhunkin elämään tällä planeetalla. Kasvattajan tehtävänä on tukea tätä itsetuntemuksen prosessia: kuka minä olen tässä maailmassa?

Kasvattajan onkin syytä jatkuvasti reflektoida: miten omat toimeni tukevat lapsen itsetuntemuksen prosessia?

KIINNOSTUITKO? Liity sähköpostilistalleni, niin saat tiedon uusimmista blogiteksteistäni sekä IGTV- ja Youtube-lähetyksistäni.

raisa-foster-35-me.jpg

Raisa Foster

Filosofian tohtori, itsenäinen tutkija ja taiteilija. Tutkinut erityisesti taiteen mahdollisuuksia kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Kehittänyt tunnustusperustaisen kasvatuksen ja johtajuuden mallin yhteisöjen kehittämisen tarpeisiin.