Ihminen - mikä se on?

Mikä ihminen on? Kuka sen voi määritellä? Miten ihmisyys pitäisi ylipäätään ymmärtää?

[Jos et jaksa lukea, niin tekstin lopusta löydät YouTube-videoni, jossa käsittelen samaa asiaa.]

Tietysti erikoistuminen on tuonut paljon hyvääkin, esimerkiksi teknologisia ja lääketieteellisiä innovaatioita. Toisaalta erikoistuminen on aiheuttanut, ja aiheuttaa edelleen, paljon sosiaalisia ja ekologisia ongelmia, joita on vaikea olla enää näkemättä näin ekokriisin aikana.

Medianäkyvyyden perusteella vastaisin että lääketieteellä. Toisaalta, jos pysähdymme miettimään asiaa tarkemmin, niin lääketiede tarkastelee ihmisyydestä ainoastaan ihmisen ruumista, ikään kuin irrotettuna mielen sisällöistä. Mielen sisältöjen tutkiminen ja määrittely on taas annettu psykologian tehtäväksi. Jos taas ajatellaan ihmistä suhteessa johonkin laajempaan todellisuuteen, niin ehkäpä tämä tehtävä lankeaa sitten teologeille.

Kuitenkin todellisuudessa, jos ajattelet vaikkapa omaa kokemustasi ihmisenä, niin ihmistä ei voi pilkkoa tällä tavoin pienempiin osa-alueisiin, vaan ruumiillisuus, mieli ja sielulliset ulottuvuudet kytkeytyvät hyvin vahvasti toisiinsa.

Fenomenologia, on siis keskittynyt purkamaan nimenomaan länsimaisen ajattelun kahtiajaotteluita, kuten ruumis–mieli, minä–toinen tai vaikkapa ihminen–luonto.

Esimerkiksi tanssin kautta voi huomata, kuinka jokaisen yksilön kehosta nousee liikkuessa paljon myös muita kuin fyysisiä tuntemuksia. Eli liikkuminen tuo esiin erilaisia tunteita ja jopa muistoja. Tanssin kautta voi tutkia asioita siis “järjen tuolla puolen”. Jos yritämme ymmärtää asioita vain järkiperäisesti, toistamme vain sitä, jonka jo aiemmin tiedämme. Tanssi-improvisaation kautta voimme sen sijaan hypätä tuntemattomaan ja löytää “maailmoja, joiden olemassa olosta meillä ei aiemmin ollut tietoa”, kuten olen usein kuullut tanssityöpajojeni osallistujilta.

Mitä jos emme lähtisikään etsimään ratkaisuja ekologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin toistamalla vanhoja (usein jopa jo huonoksi myönnettyjä toimintamalleja), vaan lähtisimmekin etsimään ratkaisuja muuta kautta – monitieteisesti ja -taiteisesti. Ekokriisin ratkaisujen etsimiseen liittyy myös ihmisyyden uudelleen määritteleminen: se vaatii systeemistä ja kokonaisvaltaista ymmärrystä ihmisestä ja ihmisen suhteesta muuhun elämään.

P.S. Olen kehittänyt yhdessä ekologi Sami Kedon kanssa ekososialisaatio-käsitteen kuvaamaan ihmisen kytkeytymistä paitsi ihmiselämään myös enemmän-kuin-ihmisen maailmaan.